Speakersforumin 400 muutoksen tekijää

 

Speakersforum ja koulutus.fin välinen yhteistyö Suomessa tuo koulutusmarkkinaan uudenlaista tarjontaa. Tavoitteena on tuoda aluksi noin 400 puhujaa Speakersforumin yli 8000 puhujan verkostosta palveluumme, jolloin koulutusalan suurimman verkkopalvelun palvelutarjooma kasvaa entisestään. Kasvusta hyötyvät kaikki kumppanimme, yhteistyökumppanimme sekä kouluttautumisesta kiinnostuneet sivustollamme kävijät.

Yhteistyöllä tavoitellaan palvelutarjoomamme löydettävyyttä koulutus.fi -sivustolta, jossa on entuudestaan yli 140 kouluttajaa ja alan yritystä. Tarjooma palvelee henkilöstön koulutuksista sekä erilaisista henkilöstölle tai yrityksen asiakkaille järjestettävistä tilaisuuksista vastaavaa henkilöä. 

”Speakersforum on Suomen johtava puhujatoimisto ja koulutus.fi on Suomen suurin koulutusalan verkkopalvelu, joten on hyvin luontevaa lähteä tekemään tätä ainutlaatuista yhteistyötä tarjoamalla juuri oikeanlaista puhujaa asiakkaan tarpeisiin. Lisäämällä puheenvuoro esimerkiksi koulutusten alkuun, keskelle tai loppuun saadaan koulutukselle lisäarvoa. ” kertoo maajohtaja Turo Temmes Speakersforumilta.

Sitran megatrendit 2023-raportin mukaan yhtenä trendinä mainitaan työn ja osaamistarpeiden uudistaminen. Osa työpaikoista katoaa ja toisaalta työtä syntyy uusille aloille. Koulutuksella on keskeinen rooli kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Tarvitaan uusia tietoja ja taitoja, joiden avulla ymmärretään ympärillä tapahtuvia muutoksia, pystytään sopeutumaan niihin ja on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan.

”Haluamme olla mukana edistämässä osaamisen kehittämistä tarjoamalla uusia ratkaisuja kumppaniemme kanssa. Muutos on pysyvää, koulutuksilla, kursseilla sekä jatkuvalla osaamisen kehittämisellä on tulevaisuudessa tärkeä rooli työelämässä. Meidän ydinosaamisemme on tarjota laajaa ja ajankohtaista sisältöä sekä kumppaniemme palveluita koulutusalaan liittyen. Yhteistyö tuo meille entistä laajemman palvelutarjooman, joka varmasti kiinnostaa yrityksiä, HR-ammattilaisia ja kouluttautujia,” kertoo koulutus.fin toimitusjohtaja Max Lundberg.

Koulutuksia, kursseja, tapahtumia, henkilöstön virkistäytymispäiviä, kickoffeja sekä tilaisuuksia, joissa kaivataan jotain uutta, muutosta tai nykyisen toiminnan vahvistusta. Siinä markkinassa me haluamme olla mukana: henkilöstön hyvinvointi on yrityksen tärkein pääoma! Asiakkaat ovat kumppaneitamme, joiden kanssa on ilo tehdä yhteistyötä yhteisen menestyksen eteen.

Tervetuloa Speakersforum!


Ps. kuvassa vasemmalta: maajohtaja Turo Temmes, markkinointikoordinaattori Elisa Aaltonen Speakersforumilta,
markkinointipäällikkö Nina From, toimitusjohtaja Max Lundberg koulutus.fistä.