Meet the Team -sarjamme esittelee huikeaa tiimiämme, jota yhdistää palo jatkuvaan itsensä kehittämiseen.
Tiimiläisemme työskentelevät Keystone Education Groupilla. Suomessa ylläpidämme ja kehitämme koulutus.fi- ja studentum.fi-hakukonesivustoja sekä huolehdimme asiakkaiden tarpeista koulutus- ja hakijamarkkinoinnissa. Autamme organisaatioita ja oppilaitoksia tavoittamaan koulutusta etsivät.
Tutustu seuraavaksi myyntipäällikköömme Mikkoon! ✨
Olen kauppatieteiden maisteri vuosimallia 2014, ja opintojeni jälkeen olen tehnyt monenlaista markkinointi- ja myyntityötä. Syyskuussa 2018 minua lähestyttiin mielenkiintoisella viestillä LinkedInissä ja lokakuussa aloitin uudet työt. Koulutusala ja jatkuva oppiminen on erittäin mielenkiintoinen ja palkitseva työskentelykenttä!
Työpäivät ja työtehtävät vaihtelevat aika paljon päivästä toiseen. Jokaisesta päivästä voi aina oppia jotain uutta ja merkityksellistä. Työpäiväni voi näyttää esimerkiksi seuraavalta: aamupäivällä analysoin asiakkaideni tilastoja ja tuloksia sekä teen näistä raportteja. Iltapäivällä saatan olla puolestaan asiakastapaamisissa tai suunnitella yhdessä tiimin kanssa tulevia myyntitoimia.
Konsernimme visio on, että jokainen voi löytää itselleen oikean koulutuksen. Autan asiakkaitani, sekä nykyisiä että uusia asiakkaita, löytämään koulutuksiinsa/tutkintoihinsa osallistujia hakuportaaliemme ja erilaisten digimarkkinointikampanjoiden kautta. Olen aina käytettävissä asiakkailleni, olipa kyseessä pienestä muutoksesta koulutusesittelyyn tai laajemmasta konsultaatiosta.
Parasta työssäni ovat asiakkaat. Hienoja onnistumisen tunteita tulee työssäni, kun voin löytää yhdessä asiakkaiden kanssa tehokkaita ja tuloksellisia ratkaisuja heidän hakijamarkkinointi ja -myyntitarpeisiinsa. Parhaita hetkiä on myös ne, kun onnistuu yhdessä tiimin kanssa ja ylittää tavoitteet.
Teemme yhteistyötä asiakkaiden kanssa hakuportaaleissa sekä erilaisissa digimarkkinointikanavissa. Digimarkkinoinnin osalta esimerkiksi evästekäytännöt ja seurattavuus ovat olleet viime vuosina vahvassa murroksessa. Nämä muutokset ovat tuoneet kevyitä haasteita seurantaan ja tulosten konkretisoimiseen. Tämä tarkoittaa, että täytyy olla aina askeleen edellä kehityksessä ja omata vahva suunnitelma tulevaa varten.
Ajattele koulutus- ja hakijamarkkinointia aina koko vuoden osalta sekä ns. 360-asteen näkökulmasta. Tee kokonaisvaltainen suunnitelma 12 kk näkyvyydelle eri kanavat huomioiden, kokeile rohkeasti uutta sekä seuraa ja analysoi säännöllisesti tuloksia. Kun koulutusmarkkinointi- ja myynti vetää, muista painaa kaasua lisää!
Mikko Lötjönen työskentelee Keystone Education Groupilla myyntipäällikkönä. ✨